tiistaina 20. lokakuuta 2009

Kuulumisia

Kylmää on ollut, ja päivät tuntuu niin paljon lyhyemmiltä. Vaikka syksytä tykkäänkin niin tämä märkä ja kylmä, ja varsinkin pimeys on inhottavaa. Siihenkin onneksi tottuu ja kohtahan joulukin tulee. Niin, tuntuu että joulu tulee kohta, ja jos lapsilta kysytään niin heidän mielestä jouluun on vielä ikuisuus :o) Tuntuu todella että aika menee niin hirmuista vauhtia, että ihan pelottaa. Lapsena vuosi tuntui niin pitkältä, ja nyt tuntuu että taas on joulu, ja kohta uusi vuosi...
Lasten kanssa arki on niin vauhdikasta, että paljoa ei kerkii jäädä miettimään :o)

Koirien kanssa ollaan käyty paljon metsässä kävelyillä, ja aina silloin tällöin kun koulutuskenttä on tyhjä, niin ollaan menty siihen vähän treenaamaan. Boogien kanssa jauhetaan samoja juttuja, vieläkin enemmän kestoa seuraamiseen jne. Hienostihan se toimii ja häiriötreenejä pitäisi saada järkättyä jotta sais itse sitä varmuutta.
Bonbonin kanssa ollaan siirretty nyt kentälle juttuja joiden perustat ollaan saatu valmiiksi kotona. Eli perusasentoa, seuraamista, paikallaoloa istuen ja seisten, maahanmenoa en ole edes vielä ottanut vihjeen alle enkä palkkaa itse tarjottuja maahanmenoja, koska se on Bonbonille jo muutenkin niin vahva liike. Bonbon toimii todella hienosti, ja pitäisi nyt vaan ruveta tekemään enemmän koska se kyllä jaksaa tosi hienosti. Onneksi tuo kenttä on valaistu myöhään iltaan, jolloin siellä ei ole enää suojelukoirat treeneissä. Niiden kanssa en viitsi rinnatusten treenailla, kun niiden meininki on sen verran erilaista ja aina välillä joku koira lähtee hanskasta, enkä halua pistää omia koiria, saatika itseäni tulilinjalle :o)

Ollaan käyty järvellä laittamassa verkkoja, ja kalaa on tullut hyvin. Nyt on koirillakin barffi-ruokavaliossa vaihtelua kalan suhteen, ettei aina sitä samaa lohimössöä :o) Kaikille kelpaa kalaruuat entistä paremmin, ja terveellistä vaihteluahan se onkin!
Olen lisäillyt niiden ruokaan myös sieniä ja marjoja viikottain, niitä kun on yllättäen taas kaikki neljä pakastinta pullollaan :o)

Meillä on ollut hoitokoiria nyt tiheään, Ensin täällä oli mieheni siskon aussie narttu Naomi kahteen eri kertaan hoidossa, joka on Boogien kanssa suunnilleen saman ikäinen. Ne eivät vain oikein tule toimeen keskenään, sisällä ei ole mitään ongelmia jos ei ole luita eikä leluja saatavilla, eikä silloin kun kävellään hihnassa, mutta auta armias kun molemmilla vähän kiihtyy mielentila, kuten yleensä paini ja juoksuleikeissä tapahtuu, niin sitten tapellaan heti. Molemmat ovat kuin tulta ja tappuraa, onneksi yhteenotot ovat loppuneet nopeasti, ja tilanne ollaan saatu rauhoitettua hyvin. Boogie onneksi rauhoittuu nopeasti ja on kuulolla eikä mene enää takaisin, mutta Naomilla sen sijaan jää kiihynyt mielentila päälle joksikin aikaa ja sen saa sitten ihan rauhoittaa kunnolla. Tilanne olisi Naomin kohdalla varmasti toinen jos sen omistaja olisi paikan päällä, mutta naarmuitta ollaan onneksi selvitty. Banjo ei tosiaan pienestä välitä, ja välttelee kaikenlaisia kahinoita, Boogiella sen sijaan on helposti kahinassa mukana, ja se onkin hieman ärsyttävä luonteen piirre siinä koirassa. Toisaalta, se on kaikessa aina mukana 110 %, ja se näkyy myös tällaisissa tilanteissa. Että kaikilla hyvillä asioilla voi myös olla se huono kääntöpuoli.

Sitten meillä oli hoidossa vajaa pari vuotias labbis uros Muffe, joka on varsinainen musta jättiläinen, mutta lempeä kuin mikä. Se on todella luonteeltaan täydellinen, aivan ihana jättiläinen :o) Banjo normaaliin tapaan ajaa sen pois vain silloin jos Muffe tulee sen peräpeiliä tarkistelemaan, muuten Banjo on ihan lugni. Boogien piti yhden illan verran isotella sille ja kertoa tarkkaan että jokainen lelu tällä pihalla on hänen, ja varsinkaan mamman lähelle ei ole asiaa. Mutta yön nukuttua olivat nekin kaksi ihan sulassa sovussa ulkona kuin sisälläkin. Bonbon sen sijaan säikähti oikein pahan päiväisesti Muffea, kun se tuli liian innokkaasti tekemään tuttavuutta. Bonbon haukkui ensimmäistä kertaa ihan kunnolla, ja yritti ajaa sen suuren mustan pelottavan jättiläisen pois, joka oli meidän pihalle yhtäkkiä ilmestynyt illan hämärässä. Minä olin niin ihmeissäni Bonbonin reaktiosta ja varsinkin haukkumisesta, että jäin vain seisomaan paikoilleni, joka olikin ihan viisasta. Onneksi Muffe osaa käyttäytyä hyvin rauhallisesti kun joku sille haukkuu tai uhittelee, se seisoi vain paikoillaan ja käänteli päätä ja katsettaan ja yritti kaikin mahdollisin tavoin rauhoitella Bonbonia. Lopuksi Bonbon rauhoittui ja meni haistelemaan Muffea ja onneksi Muffe pysyi paikoillaan rauhallisesti, koska uusi haukkumiskohtaus olisi varmaan taas alkanut jos Muffe olisi ruvennut innokkaasti höseltämään. Muffe käveli sitten rauhallisesti ympäri pihaa, ja Bonbon sen perässä korvat niin höröllä kun vain pystykorvalla voi olla, ja se seurasi hyvin tarkkaan mitä Muffe tekee. Ja se oli sitten siinä, ja Bonbon haki lelun ja toi minulle että nyt leikitään, ihan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan :o) Kaikki menikin ihan rauhallisesti ja normaalisti, yö nukuttiin sulassa sovussa jne. Mutta seuraavana aamuna kun olin lähdössä koiraluaman kanssa takametsään lenkille, niin Muffe päätti mennä isoon altaaseen joka meillä on pihalla pienelle noutajamaiselle aamupulahdukselle, ja siitäkös Bonbon tulistui. Näin oikein Bonbonin pään päällä kaikki Aku Ankan sarjakuvissa esiintyvät kirosanakuviot pääkalloineen kaikkineen. Bonbon seisoi jäykkänä kuin patsas altaan edessä ja katsoi silmät jäykkänä Muffen pulahtelua, ja kun Muffe nousi altaasta ylös niin Bonbon ajoi sen raivolla pois altaan luota. Taas yksi resurssi jota Bonbon pitää selkeästi omanaan eikä sinne ole kenelläkään muulla vieraalla koiralla asiaa :o)

Sitten kun Muffe lähti kotiin, niin seuraavana päivänä meille tuli Roope, Banjon edellinen sulhanen hoitoon. Walmalla oli alkanut juoksut ihan toden teolla vihdoin ja viimein, joten Roope tuli sitten suoraan yhteiseltä lenkiltä meille hoitoon. Roope on kuin osa meidän laumaa, joten eipä se paljoa hoitokoiralta tuntunut. Pari viikkoa Roope meillä asusti, joka meni tosi hienosti.

Eipä tänne sen kummempia tällä kertaa. Mukavaa syksyä kaikille !!

keskiviikkona 23. syyskuuta 2009

Kuulumisia

Huh, paljon on taas tapahtunut kaikenlaista, ja usein olen miettinyt että nyt kirjoitan blogiin, mutta sitten se vain aina on jäänyt. Täällä voidaan oikein hyvin, koirat nauttivat syysäästä, ja emäntä nauttii metsän sieniantimista.
Suurin, ja myös hyvin ikävä uutinen on se, että Banjon pennulla ”Aurinkokeijun Purple Haze” eli Aapolla on nyt uusinta peilauksessa todettu kaihi. Vain reilu puoli vuotta sitten peilauksessa todettiin pieni samentuma, ja eläinlääkäri laittoi lausunnoksi että se on epäilyttävä, ja suositteli uusinta peilausta noin vuoden kuluttua. Uusinta peilauksessa sama eläinlääkäri totesi että samentuma oli laajentunut vahvasti ja se todettiin kaihiksi, myös toisessa silmässä oli nyt alkavaa pientä samentumaa. Se oli minulle kasvattajana, mutta myös Inkan, Aapon omistajan ystävänä todella kova paikka. Kunpa vaan olisi jokin tapa millä tällaiset voisi ennustaa ja täten estää, mutta riski on aina jokaisen pentueen kohdalla. Kaihia on valitettavasti lähes jokaisen schapendoesin takana, lähellä tai hyvin kaukana sukutauluissa, ja riski on aina olemassa. Ainoa asia mitä tässä voi tehdä, on se että valitsee yhdistelmän koirat niin, että mahdolliset kaihi-epäillyt tulee mahdollisimman kaukaa, ja myös samalla selvittää miten kaihia on esiintynyt sukutauluissa olevien koirien muussa suvussa. Ongelma tulee vain yleensä siinä kohtaan eteen, kun vain murto-osa koirista on silmäpeilattu. Miten saisimme mahdollisimman monia koiria peilaukseen ??? Itse olen nyt edellisen pentueeni kohdalla, ja tulen myös tulevien pentueiden kohdalla tekemään niin, että maksan kasvattien ensimmäisen silmäpeilauksen niin, että, pennunostaja maksaa pennunhinnan päälle silmäpeilauksen verran ylimääräistä, jonka summan sitten palautan silmäpeilauslausuntoa vastaan. Jos olisin miljonääri maksaisin vaikka kaikkien schapendoesien silmäpeilaukset ja muut terveystutkimukset, mutta kun lotossa onni ei suosi :o)
Jos jotakin positiivista tästä pitää etsiä, niin kaihi ei ainakaan ole kivulias koiralle. Toki se rajoittaa normaalia koiran elämää koska onhan näköaisti koiralle hyvin tärkeä. Mutta kyllä koiraeläimet aisteistaan ensisijaisesti käyttävät hajuaistiaan. Toivotaan että Aapo voi elää mahdollisimman normaalia elämää niin kauan kun vain mahdollista. Tsemppiä ja voimia Inkalle ja laumalle !!

Bonbon on kasvanut mielestäni ihan hirmuisesti, ja myös turkki on saanut vähän pituutta, nyt sillä on ihanat pöksykarvat ja kaunis karvainen häntä. En muistanutkaan minkälaista on näiden rotujen kanssa jotka ihan tosissaan karvaavat kun vaihtavat karvaa, kun ei noista pitkäkarvaisista lähde karvaa muuta kuin harjattaessa, ja senkin teen lähes aina ulkona terassilla. Bonbonista lähtee oikein kunnon tuppoja karvaa, ja sitä vain irtoaa ja irtoaa ja irtoaa... No, kaikkeen tottuu :o)Boogie on kyllä niin onnettomassa karvassa, ettei se vielä kertaakaan ole ollut. Bonbon repii leikeissä karvat kaulasta ja päästä, ja metsälenkit hoitaa loput. Meillä on nyt pitkä näyttelytauko, ensi vuoden keväällä tai kesällä mennään Boogien kanssa seuraavan kerran näyttelyyn. Boogielle on nyt seuraavat suunnitelmat pennutus puolella, ja uroskin on valittu valmiiksi. Aluksi oli ajatuksena käyttää Aatua ” Trasseli Oikosulku”, joka olisi ollut luonteeltaan Boogielle ns. täydellinen, mutta tämä rodun tämänhetkinen ongelma, eli se kaihi, tuli molempien puolilta liian läheltä, ja yritän minimoida riskit niin hyvin kun voin. Joten urokseksi valitsin Hollannin tuonti uroksen ”Rollen” Zwolle-Rolle v h Rollecaterdeelin, joka tuntui Aatun jälkeen sopivalta ehdokkaalta. Nyt vain odotellaan Boogien juoksuja, ja toivotaan että kaikki menee hyvin. Banjon turkki on nyt kasvanut noin reilu sentin verran, ja se on niin syötävän suloisen näköinen, ihan kuin iso pentu :o) Banjo nautiskelee omaan tapaansa elämästä ja makoilee mielellään päivät pitkät tässä terassilla, mistä se näkee hyvin mitä Röykän-mäellä tapahtuu. Boogie ja Bonbon touhuaa koko ajan jotakin yhdessä, jahtaavat toisiaan ja varastelevat toisiltaan leluja ja taas jahtaavat toisiaan. Bonbon käy tiputtelemassa omenoita omenapuusta, ja sitten ne syö yhdessä omenoita. Selkeitä barffaajia :o)

Olen todennut että barffaus on itseasiassa helpompaa monen koiran kanssa, kun vertaa siihen säätöön mitä oli Banjon kanssa kun se oli ainoa koira. Boogie ja Bonbon ovat pohjattoman ahneita, ja Banjon saa syömään pienillä kikkailuilla, se kun ei oikein tykkää kasvismömmöistä, mutta nekin saa uppoamaan kun vähän käyttää mielikuvitusta. Boogie kohdalla ainoa ongelma on se, että se ei voi sietää sisäelinseoksia, ja niiden kanssa käydään välillä vähän vääntöä, koska sisäelimet ovat todella tärkeä osa barf-ruokavaliota ja ne on pakko saada syötettyä koiralle. Yleensä sisäelinpäivänä ruskistan palaset todella nopeasti pannulla, niin että ne eivät sotke taskujani, ja sitten lenkillä syöttelen niitä Boogielle jokaisesta pienestä kiven päälle hyppäämisestä, kontaktinototsta jne. Banjo ja Bonbon saa toisesta taskusta jotakin muuta, koska ne syö sisäelimet normaalisti. Eli vähän pitää kikkailla, mutta minulle se ei tunnut mitenkään vaikealta, ainakaan tällä hetkellä :o)
Täällä siis elellään normaalia elämää, ja nyt yritän vähän skarpata tämän blogiin kirjoittelun kanssa... :o)

maanantaina 24. elokuuta 2009

Pitkästä aikaa

Kesälomat on vietetty ja arki on lähtenyt rullaamaan kivasti. Paljon on kuitenkin ollut ohjelmaa ja tekemistä ja siksi näin pitkä tauko kirjoittelussa.
Palataan siihen mihin jäin viimeksi, eli schapendoesien erikoisnäyttelyyn. Olimme näyttelyn aikaan Mäntyharjun mökillä, joka on siis aivan erämökki, ei sähköä ja vesi haetaan purosta tai järvestä jne. On kyllä viimeinen kerta kun lähden näyttelyyn siltä mökiltä... Aamulla piti käydä peseytymässä järvessä ja yrittää jotenkin kaunistautua että kehtaa lähteä ihmisten ilmoille. Boogie oli ollut edellisen päivän terassilla ja pääsi vain hihnalenkille mahdollisimman kuiviin paikkoihin metsässä. Jotenkin yritin pitää sitä näyttelykunnossa. Ja suht hyvässä kunnossahan se sitten oli kun näyttelyyn päästiin. toki aika karvaton se kylläkin oli. Lapset ja isäntä tuli mukaan, Banjo ja Bonbon jäi mökki-vahdeiksi.
Näyttelypaikalla oli todella kuuma, mutta muuten ihan ok näyttelypaikka. Paljon oli koiria, ja mukava niitä oli siinä katsella ja ihastella. Boogie ei ihan ollut vedossa, ja ravaaminen oli enemmänkin löntystelyä. Seistessäkin se näytti lehmältä, eikä se oikein missään vaiheessa ollut ryhdikäs. Boogie sai EH:n ja arvostelu tässä :
3 years and 4 months (tuomari kuuli kyllä ihan väärin iän...). Very feminine bitch. Excellent head and expression. Ok neck. Too straight on the front. Chest needs to be deeper. Topline is good. Croup is falling a bit too much. A little bit too high on the legs. Good coat. Moves with drive but needs to settle in coming and going.
Arvostelu oli ihan "oikeudenmukainen" mutta luulen että Boogien karvattomuus antoi vaikutelman korkeista jaloista. Loppuun asti katsottiin kehät ja lapset jaksoivat todella hienosti.

Kesälomaa vietettiin eniten mökillä, ja kun kotiin päästiin niin ravattiin metsässä marjassa ja sienessä. Boogie oli aluksi myös mukana, mutta kun rupesin vertailemaan alkukesän kuvia niihin mitä otin kesäloman lopussa niin huomasin miten karvaton neiti todella oli. Koirat saivat sitten jäädä kotiin, ja tyydyin ramppaamaan yksinäni metsässä. Bonbon kun ihastui sienien makuun, niin eihän sitä voinut metsään edes ottaa mukaan. Se pääsi syömään salaa kahteen kertaan peratut kantarellit ja tatit, joita olikin melko paljon. Kyllä otti aivoon...

Elokuun puolessa välissä, eli reilu viikko sitten lähti Boogie Jennan, Aten, Roopen ja Walman mukaan Ruotsiin. Kahdessa näyttelyssä Boogie kävi kokeilemassa onneaan, mutta lauantaina neiti oli periaatteessa paras narttu 5 eli vara-narttu, ja sunnuntaina tuomari rokotti harvasta turkista ja antoi H:n. Lauantain tulokseen olen oikein tyytyväinen koska Ruotsissa on kova taso koirissa, sunnuntain tulos toki harmittaa mutta se on ihan ymmärrettävä..
Tässä arvostelut :
Lauantai :
Erittäin feminiininen narttu. Kaunis pää. hyvät korvat. Hyvä kaula. Vahva hyvä selkä. Hyvät jalat ja tassut. Liikkuu erittäin kevyesti ja tehokkaasti. Hyvä turkin laatu. Esiintyy hyvin.

Sunnuntai:
Erinomaista kokoa oleva feminiininen narttu. Hyvä pää. Silmien alla voisi olla enemmän täytettä. Hyvä kaula. Hieman niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvin kehittynyt oikean mittainen rinta. Melko turkiton. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella takaa. Hieno luonne.

Meillä oli viikonlopun ajan Banjon ja Roopen ihana lapsi Hertha hoidossa, joka onkin todella suloinen pallero. Hertha on sitkeä kekseliäs pieni tyttönen, joka oli vauhdissa koko ajan. Se rakastaaaaaa kun sitä huomioi ja syliin se oikein änkeää muiden koirien nenän edestä. Hertha leikki lasten kanssa niin sisällä kuin ulkona, katsoi lasten kanssa sohvalla peiton alla lastenohjelmia ja nukkui päiväunet lasten sylissä. Jos Hertha ei ollut lasten kanssa niin se vietti aikaa ikioman rakkaan äitinsä kanssa. Banjo oli todella ihana tyttärensä kanssa, niitä oli ihana seurata.

Viime viikonloppuna olikin vuorossa Baltian Voittajan näyttely Tallinnassa. Lähdettiin matkaan lauantaina Linda Linella Jenna Walman kanssa, Kati Wunjon kanssa ja Kata Basson kanssa, ja minä Boogien kanssa. Kiitos Jennalle joka oli meille järkännyt matkat sinne ja takaisin !!!
Jennan ja minun hotla oli tosi siisti ja hyvässä paikkaa. Hotelli oli niin täynnä että saatiin juniori sviitti missä oli sauna. Kävi aikasmoinen tuuri ! Huone oli tosi hieno ja laitettiin sauna päälle ja vietiin koirat juoksemaan nurmialueelle keskelle kaupunkia. Ihania reissukoiria Walma ja Boogie, kun niitä voi juoksuttaa vapaana keskellä kaupunkia ongelmitta :o)
Aamulla ei onneksi ollut kiire, joten vietiin kaikessa rauhassa koirat taas juoksentelemaan puistoon ja käytiin aamupalalla. Koirat olivat tosi kiltisti hotellihuoneessa sen aikaa kun oltiin aamupalalla. Mitä nyt Boogie oli tonkinut roskista ja mutustellut vähän tobleronea :o)
Lähdettiin hyvissä ajoin näyttelypaikalle joka oli oikein kiva paikka pitää näyttely. Tosin se että siellä sai pystyttää näyttelyteltan mihin vain, oli hieman rasittavaa kun yritti liikkua telttojen välissä kahden koiran kanssa.
Koska olimme sen verran ajoissa kehän laidalla niin kerkesimme katsella tuomarin arvostelua muissa roduissa jotka olivat ennen meidän rotua. Tuomarilla ei ehkä ollut ihan selkeätä linjaa, eikä siitä oikein saanut selvää minkälaisesta hän todellisuudessa piti. Tuomari ei välillä edes koskenut koiriin, eikä katsonut hampaita ja näissä tapauksissa tuli ERIä ja EHta. Kun lopulta tuli meidän rodun vuoro niin minua jännitti tosi paljon. Kun siinä kuitenkin oltiin metsästämässä sertiä ja voittaja-titteliä... Walma oli ennen Boogieta junnu-luokassa, ja se meni todella kauniisti ja seisoi häntä heiluen arvioitavana, ajattelin että on varmaa että se liikkeiden ja käytöksen perusteella voittaa varmasti tittelin, mutta toisin kävi. Walma sai kuitenkin ERIn ja oli PN2 !!
Viimeiseksi oli Boogien vuoro, ja se meni mielestäni ihan ok. Boogie sai EH:n joten titteleitä eikä sertiä tullut. Tässä arvostelu : Keskikokoinen, keskivahva ja kevyt luustoinen narttu. Erinomainen pää. Selkä on hyvä ja kiinteä. Hyvä ???. Hyvät kulmaukset takaa ja edessä. Hyvä ???. Erinomaiset liikkeet.
Eli kaikki oli hyvää ja positiivista arvostelussa, joten harmitti kyllä vietävästi että tuomari antoi EH:n :( Eihän Boogie ole yhtä näyttävän näköinen kuten runsasturkkinen narttu on, joten oliskos syynä sitten ollut se !? En tiedä mikä oli syy kun se ei arvostelussa tullut ilmi, mutta harmitti tosi paljon sillä hetkellä ja pakkailimme kamat kasaan ja lähdimme syömään. Saimme onneksi vaihdettua laivan aikaisempaan, ja kerkesin kotiin lukemaan iltasadun lapsille :o)
Vaikka ei saatu mitä haettiin, niin oli muuten todella mukava reissu juniori sviitteineen :o) Ja ylpeä saa olla niin hienosti käyttäytyvistä reissu-koirista, mielellään sitä lähtee joskus tulevaisuudessa yrittämään onneaan uudestaan neitien kanssa.
Voipi olla että ensi kerralla kun mennään näyttelyyn niin Boogie ei ole enää neiti vaan rouva... :o)



tiistaina 14. heinäkuuta 2009

Kuvia heinäkuulta 09






Banjosta tuli eri rotuinen


Pitkän pohdinnan jälkeen päätin ajella Banjolle kesäkampauksen. Aluksi vähän arastelin ajatusta siitä ettei Banjolla ole turkkia, mutta nyt kun se on tehty, niin olen todella tyytyväinen! Banjo on tietenkin ihan oudon näköinen, ja tuntuu kun perheeseen olisi tullut eri rotuinen koira. Lapset ovat todella innoissaan, ja Banjo oikein nauttii extra-huomiosta mitä se nyt on saanut :o) Boogie taas on ollut hieman hämillään ja on muutaman kerran murahdellut Banjolle, Banjo on onneksi viisas rouva ja väistää kaikki tällaiset urputukset fiksulla käytöksellään. Nyt Boogie onneksi on jo sopeutunut Banjon muodonmuutokseen, Bonbon sen sijaan on selkeästi harmistunut kun ei ole karvoja mistä ottaa kiinni. Se ihan uikuttaa epätoivoisesti kun se jahtaa Banjoa takaa-ajo leikeissä kun ei saa kiinni mistään ilman että Banjo ulahtaa ja ärähtää. Mutta voi että Banjo näyttää nyt entistä luikummalta, mutta tasaisesti tuota painoa on onneksi lähtenyt tulemaan pentujen lähdön jälkeen.

Oltiin Mäntyharjun mökillä viime viikonlopun, ja sehän on paratiisi koirille. Bonbonille se on kuin unelmien vesipuisto :o) Siellä kun virtaa tontin läpi talon vierestä puro ja järvi on ihan vieressä. Bonbon ei käytännössä ollut kuiva kertaakaan sen reissun aikana, no aamuyöstä tietty kun nukuttiin ja oli kuivunut. Olen nyt seuraillut sen ihoa, kun se tosiaan on niin mahdoton lutraaja, mutta terveeltä ja hyvinvoivalta iho vielä toistaiseksi näyttää. Meidän kotipihan altaisiin vaihdan suunnilleen joka toinen tai joka kolmas päivä veden, joka onneksi on helppoa kun meille tulee viereisestä järvestä vettä tontille.

Nyt viikonloppuna on edessä erikoisnäyttely, mihin olen ilmoittanut Boogien. Kiva lähteä kun on taas tosi paljon koiria näytillä !!

sunnuntaina 28. kesäkuuta 2009

Jostakin se on aloitettava...

Toko-kisoihin valmistautuminen siis. Oltiin sunnuntaina Boogien kanssa meidän ensimmäisissä mölli-tokoissa Hyvinkäällä. Myös Jenna ja Roope osallistui mölli-tokoon (Roope muuten voitti koko shown !! :oD). Oli varmasti yksi tähän mennessä kesän kuumimmista päivistä ja kenttä oli tietysti paahteessa, toinen huono puoli oli se, että nurtsi oli aivan liian pitkää, pahimmillaan se melkein ylsi Boogien mahaan asti. Mutta eipä tuo nyt menoa pahemmin haitannut, ja olen itseasiassa ihan tyytyväinen tähän päivään!! Hölmö kun olen, niin jännitin aamulla niin paljon etten pystynyt syömään edes aamupalaa. Sanoin jo Jennalle kun tavattiin paikanpäällä että minä en edes osallistu koko mölli-tokoon. Psyykkailin sitten itseäni sillä että ei tämä nyt niin vakavaa ole, ja aina voi keskeyttää jos siltä tuntuu, että on varmaan esim. kirurgeilla ensimmäistä oikeaa leikkausta tehdessään vähän vakavammat paikat kun meikäläisellä :o) No sitten odoteltiin ja kävin vähän kokeilemassa miten Boogie menee niin pitkällä heinikolla, kun ei olla ikinä ennen sen pituisella heinikolla tehty toko-juttuja. Ihan ok se meni, heinikon pituus vaikutti kyllä vähän seuraamiseen, minkä ymmärrän kyllä ihan hyvin. Voisi itselläkin olla vaikeuksia kävellä reippaasti ja tarkasti heinikossa joka on melkein vyötäröön asti.

Saimme seuraavanlaiset pisteet :
Luoksepäästävyys 10 (istui kauniisti vierelläni kun tuomari tervehti)
Paikallaolo 7 1/2 (nousi istumaan ja rapsuttamaan korvaa n. 2 s ennenkuin tuomari sanoi että saa palata takaisin koiran luo. Olisi varmaan mennyt takaisin maahan rapsutuksen jälkeen, mikä nyt pisteisiin ei olisi varmaan vaikuttanut. Mutta lähinnä harmittaa se että se sai vahvisteen siitä että palasin sen luo kun se istui)
Seuraaminen taluttimessa 9 ( täyskäännöksissä ei seurannut niin tiiviisti )
Seuraaminen taluttimetta 7 1/2 (meni muutaman kerran maahan kun sanoin seuraa, mutta ne pätkät kun seurasi niin se seurasi hienosti)
Liikkeestä maahanmeno 7 ( meni maahan kun sanoin liikkeelle lähdettäessä seuraa. Tämän jälkeen hoiti loput hienosti)
Luoksetulo 10 (tämä on neidin bravuuri, lähtee kuin raketti ja tähtää taitavasti vauhdissa sivulle perusasentoon :o))
Liikkeestä seisominen 0 (Tuomarin linja muuttui ja antoi 0 pistettä siksi että Boogie taas meni maahan kun sanoin "seuraa" liikkeelle lähdettäessä. Hoiti sitten sen jälkeen loput taas hienosti)
Estehyppy 7 ( lähetin hyppäämään niin Boogie meni eka nopeasti haistamaan estettä ja hyppäsi sitten yli. Kun menin sen viereen ja pyysin istumaan, niin neiti ei voinut heti mennä istumaan kun se seisoi osittain raudan päällä joka pitää esteen pystyssä. Hohhoh hienohelmaa :o)
Kokonaisvaikutus 9
Kokonaispisteet 147,5 eli kakkostulos olisi ollut oikeissa kisoissa. Oikeissa kisoissa olisi kyllä vaan mennyt nollille ne liikkeet missä Boogie rupesi tippumaan itsekseen maahan.. Koska Boogie ei ole koskaan ennen tehnyt tuollaisia ihmeellisiä maahanmenoja kun pitäisi seurata, niin luulenpa että syy on siellä että piipitin kun puhuin sille. Juuri silleen yli innokkaasti kun yrittää olla tosi pirtsakka ja normaali, niin sitä puhuu ihan luonnottamalla tavalla, ja ei oo ihme että koira menee vähän sekaisin. Meillä nuo vihjeet seuraamiselle ja maahanmenolle on melko samantapaisella äänenpainolla, ja kun sitten piipitin ne vihjeet niin se arvaili että sen pitää varmaan mennä maahan. Lisää vaan treenausta uusien koirien ja ihmisten kanssa, ja lisää möllitokoja ennen niitä oikeita kisoja, jos nyt koskaan sinne uskallan mennä :oZ

Pestiin eilen Bonbon ihan kunnolla, ja nyt neidin voisi vaikka ottaa sänkyyn kainaloon. Se on niin silkkisen pehmeä ja pörröinen ja tuoksuu ihanalle, mutta ei kauaa.. Se on se yksi lenkki rantsuun ja neiti on ottanut mutakylvyt. Sillä on kyllä ihan mielettömät lihakset, varsinkin takajaloissa, ne on oikein kunnon broilerinkoivet. Ne tietenkin tuntui ja näkyi paremmin kun sitä pesi shampoolla. Bonbon antaa kyllä pestä ja harjata todella hienosti, vaikka tässä vaiheessa todella harvoin sitä harjailen. Silloin pikku-pentuna harjailin ja käsittelin sitä joka ikinen päivä, ihan niinkuin siitä olisi tullut turkkikoira joka pitää totuttaa kunnolla. Eipä siitä ikinä ainakaan haittaa ole. Sille on tullut tuuheat pöksykarvat muuten se onkin aikas lyhytkarvainen koko neiti. Selässä kasvaa vähän pidempää karvaa, joka hienosti nousee pystyyn kuin siilillä, kun se leikkii Boogien kanssa painileikkejä.

Meillä alkoi kesäloma tänään, jeeeee !!!!!

keskiviikkona 24. kesäkuuta 2009

Kesälomaa odotellessa

Ihanaa, ensi viikolla alkaa kesäloma!! Sitten pääsee mökkeilemään rauhassa, toivotaan että ilmat on hyvät. Kauhulla kyllä odotan mökkeilyä Mäntyharjun mökillä missä tontin läpi virtaa isohko puro ja järvi on ihan vieressä... Bonbon sitten varmaan asuu ulkona :o) Hämeenlinnassa on yksi saari, missä varmasti myös käydään, ja kun se on saari niin vettä on sitten ympärillä mihin ikinä katsookin... No, siellä koirat saavatkin nukkua ulkona ihan varmasti. Siellä ollessamme Banjo on aina nukkunut ulkona terassilla, eikä se edes sisälle halua tulla.
Boogien kanssa mennään sitten erkkariin heinäkuussa, muuta koiramaista menoa ei olla suunniteltu.

Keke lähti maanantaina uuteen kotiinsa, pakko myöntää että vähän on ollut ikävä sitä veijaria. Kun se tässä kuitenkin viikon pyöri ainoana pentuna, niin kyllähän siihen sitten jo vähän kiintyi. Onneksi Keken uudet omistajat ovat soitelleet ja kertonut miten siellä on mennyt, joten se on vähän ikävään auttanut :o) Keken nykyiseen laumaan kuuluu myös kaksi leonbergia, ja hyvin se on laumaan sopeutunut. Kyllä Keke olikin sellainen rento ja avoin pakkaus että varmasti sopeutuu mihin vain.

Boogien kanssa ollaan ilmeisesti menossa lauantaina Hämeenlinnan näyttelyyn. On vain siksi outo juttu että saatiin laput kotiin, kun en ole Boogieta sinne edes ilmoittanut?!? Huolestuin sen verran, että onko muistissani jotain häikkää, että katsoin kaikki tilitiedot tammikuulle asti, ja en ole kyllä maksanut mitään ilmoittautumisia Hämeenlinnan näyttelyyn. Enkä ole kyllä mielestäni lähettänyt ilmoakaan sinne, joten on kyllä todella mysteeri että näyttelylaput tuli minun nimellä meille. Kilpailunumerokin on sellainen että schape-kehän lappu se kyllä on. No, ehkä mysteeri selviää!? Pitää vielä miettiä että lähdetäänkö näyttelyyn vai ei, kun Boogie sen sertinkin jo sai.
Katsellaan ainakin minkälaista ilmaa lupaavat.

Eipä tänne tällä kertaa sen kummempaa :o)